Connect with us

YouTube

Tubetähti Santtust mukana kansainvälisessä elokuvassa – nähdään valkokankaalla joulukuussa!

Published

on

Tubetähti Santtust on mukana kansainvälisessä The Creeps -elokuvassa näyttelijänä, joka tulee elokuvateattereihin ensi joulukuussa.

Santtust on mukana kansainvälisessä The Creeps -elokuvassa näyttelijänä. Elokuva saapuu elokuvateattereihin tämän vuoden joulukuussa.

Suositun ”NikojaSanttu” YouTube-kanavan toinen puolisko Santeri ”Santtust” Hänninen jakoi muotimalli Katariina Juseliuksen Instagram-tarinan, jossa oli kohtaus tällä hetkellä kuvattavasta The Creeps -elokuvasta. Kohtauksessa Hännisen ja Juseliuksen lisäksi nähdään suosittu suomalainen näyttelijä Iiro Panula.

The Creeps -elokuvaa kuvaillaan vauhdikkaana toimintakauhukomediana, jonka tuottavat suomalaiset Black Lion Pictures sekä Kajawood Studios. Elokuvan tähtiin kuuluu Panulan lisäksi nimekkäitä näyttelijöitä, kuten Hollywood-legenda Christopher Lambert ja Chris Cavalier.

Lue myös: “Otettiin riski ja muutettiin Tampereelle” – Feedin haastattelussa Santtust

Advertisement

Elokuvan tarinassa kaksi amerikkalaista nuorukaista ovat tulleet juhlimaan Vuokatin laskettelukeskukseen, jossa järjestetään Monsterfest niminen tapahtuma. Juhlat saavat kuitenkin yllättävän käänteen, kun pienet Creepsit valtaavat paikan.

Vielä ei tiedetä, miten merkittävässä roolissa Santtust on mukana kansainvälisessä elokuvassa. The Creepsin virallinen Instagram-tili myös lisäsi kuvan, jossa kerrottiin ensimmäisen viikon kuvaukset tulleen päätökseen.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön The Creeps (@thecreepsmovie) jakama julkaisu

Advertisement

Artikkelikuva: NikojaSanttu / YouTube

Lue tuoreimmat tubettaja-artikkelit tästä.

Käy tutustumassa myös Feedin TikTokkiin!

Advertisement