Connect with us

YouTube

PTVataselta suurenmoinen ele – keräsi hyväntekeväisyyteen huikean summan rahaa!

Published

on

Viime aikoina monia live-lähetyksiä tehneeltä PTVataselta suurenmoinen ele - Hurstin ruoka-avulle huikea summa rahaa!

Viime aikoina monia live-lähetyksiä tehneeltä PTVataselta suurenmoinen ele – Hurstin ruoka-avulle huikea summa rahaa!

Perjantai-iltana 6.11. PT Vatanen, oikealta nimeltään Jooel Vatanen, aloitti hyväntekeväisyyslähetyksensä. Hyväntekeväisyyden kohteena oli tällä kertaa aiempien striimien tapaan Hurstin ruoka-apu. Kyseinen yhdistys on pääkaupunkiseudulla toimiva, vähävaraisia auttava järjestö, joka järjestää mm. ruokajakelua. Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry on toiminut vähävaraisten apuna jo vuodesta 1983.

Tuhatpäinen yleisö seurasi Vatasen lähetystä pitkin iltaa, ja tavoitteena hänellä oli kerätä kasaan 10 000 euroa. Jutun kirjoitushetkellä kasassa oli jo yli 7000 euroa, eikä kymppitonni siis todellakaan ollut enää kaukana.

Striimin aikana Vatanen kertoi omasta taipaleestaan yrittäjänä, tubettajana ja striimaajana. Hän myös kertoi arvostavansa eniten omaa ja läheistensä terveyttä, sillä sitä ei rahalla voi ostaa. Vatanen kehotti myös muita miettimään, mikä elämässä on loppujen lopuksi se merkittävin asia, ja korosti, ettei rahalla saa kaikkea.

Advertisement

Katso myös PTVatasen uusin YouTube-video, jossa hän kertoo uusimmasta PTVGym -salistaan!

Lue tuoreimmat Tubettaja-artikkelit tästä.

Seuraa Feedi.fi myös instagramissa, saadaksesi tuoreimmat jutut suoraan omaan feediisi!

Advertisement

Kuva: PTVatanen YouTube

Juttua päivitetty 23:19: Lisätty PTVatasen uusin YouTube-video