Connect with us

YouTube

PewDiePien “Coco” -musiikkivideo poistettiin YouTubesta – “vaarantaa lasten turvallisuuden”

Published

on

Helmikuun 14. päivä, Felix “PewDiePie” Kjellberg teki paluunsa musiikkigeimiin jenkkiräppäri 6ix9inea, sekä lasten YouTube-kanava Cocomelonia dissaavalla kappaleellaan “Coco”. Video kuitenkin bannattiin YouTubesta vain neljä päivää sen julkaisun jälkeen, sillä vaarantaa se Googlen mukaan “lasten turvallisuuden”.

Helmikuun 18. päivä, PewDiePien uusimman yli 10 miljoonaa katselua keränneen kappaleen “Coco” -musiikkivideo bannattiin YouTubesta.

Vaikkakin PewDiePie oli tehnyt varsin selväksi, että satiirinen räppäri 6ix9inea ja lasten YouTube-kanava Cocomelonia piikittelevä kappale on vitsi, ei Google asiaa ymmärtänyt ja kertoi sen rikkovan YouTuben palveluehtoja. Sivusto kertoi myös poistavansa kaikki musiikkivideon uudelleenlataukset, sekä rankaisevansa niin tekeviä kanavia. Edes lyhyet klipit videosta eivät ole sallittuja.

Googlen poisti videon sivustolta vedoten “lasten turvallisuuden vaarantamiseen”, sekä toisen sisällöntuottajan “häiriköintiin”. Googlen mukaan, video on naamioitu näyttämään lapsille tarkoitetulta sisällöltä, joka sisältää lapsille epäsoveliasta sisältöä.

Tämä on kuitenkin totaalista huuhaata, sillä videota ei oltu merkattu lapsille tarkoitetuksi sisällöksi, päinvastoin, video oli ladattu sivustolle aikuisille tarkoitettuna sisältönä, “ei sovellu lapsille” -merkkauksen kera.

YouTuben päätös on saanut paljon kritiikkiä. Monien kommentoijien mielestä sivusto ei tiedä itsekkään omia sääntöjään ja rankaisee sisällöntuottajia omista virheistään. Jos “Coco” rikkoo sivuston sääntöjä, myöntää Google käytännössä sen, etteivät sen lapsia koskevat turvatoimet toimi kuten niiden pitäisi, sillä videota ei oltu markkinoitu missään muodossa lapsille.

Oli miten oli, Google tulee luultavasti pysymään päätöksessään ja “Coco” ikuisesti poissa YouTubesta. Fanien onneksi, musiikkivideo on kuitenkin katsottavissa nykyisin esimerkiksi Redditistä.

heres a 1080 p version of coco from PewdiepieSubmissions

Lue myös: PewDiePie sai VTubettajien vihat niskaansa – naureskeli vastauksessaan: “menetän rahaa tämän takia”

Lue tuoreimmat tubettaja-artikkelit tästä.

Käy tutustumassa myös Feedin TikTokkiin!

Artikkelikuva: PewDiePie